Hei
28
2010
Juhannuksena, työn teon lomassa, teimme vaimoni kanssa pikavisiitin Lontooseen. Lontoon shoppailumahdollisuudet ovat mitä erinomaisimpia ja käteen jäi jos jonkin näköistä artikkelia.
Nähtävyyksien silmäily jäi tällä reissulla olemattomaksi (mikä oli tarkoituskin), mutta sitäkin mielenkiintoisempia mielestäni ovat kaupungin mahtavat yksityiskohdat. Hyviä ostospaikkoja etsiskellessä eteeni vain “pullahteli” toinen toistaan mielenkiintoisempia yksityiskohtia.
Tässä muutama otos Lontoon hengestä.



no comments | tags: details, london, lontoo, photography, seightseen, tourist, yksityiskohdat
Kes
24
2010
Tänään suuri osa suomalaisista siirtyy laitumille kesäloman viettoon. Näin teen myös minä, mutta vain vähäksi aikaa. Nimittäin lomailen juhannuksen, jonka jälkeen olen taas tavoitettavissa suhteellisen normaalisti.
Viikon 27 eli 5.7. alkaen poistun taas estraadilta ja palaan takaisin 13.7. Tällä aikavälillä tavoitettavuus on rajoitettua, mutta sähköposti kulkee suhteellisen normaalisti.
Näin jalkapalloilun MM-kisojen aikaan on tämän palloilutunnelmakuvan myötä hyvä toivottaa kaikille asiakkailleni ja yhteistyökumppaneille Hyvää Juhannusta ja oikein rentouttavaa kesää!

no comments
Kes
16
2010
Hääpari Susannan ja Esan kuvauksissa oli upea entisajan tunnelma. Esan työ/harrastus autojen fiksaaminen antoi mukavan teeman kuvausten toteuttamiseen.
Tässä muutama kuva heidän potreteistaan.



no comments | tags: adphoto, dokumentaarinen, entisajan glamouria, glamour, hääauto, hääkuvaaja, hääkuvaukset, hääkuvaus, hääpari, joni rantasalo, miljöö, miljöökuvaus, miljööpotretti, morsian, sulhanen, ulkokuvaus, valokuvaaja
Kes
15
2010
STTK-lehden haastattelussa arkkipiispa Kari Mäkinen. Haastattelu ja kuvaus tehtiin Turussa Mäkisen toimistolla toukokuussa 2010.
Koko haastattelu luettavissa STTK-lehden numerosta 4/2010 täällä.

no comments | tags: arkkipiispa, haastattelu, kari mäkinen, lehtikuvaus, sttk, sttk-lehti
Tou
24
2010
Vaikkakin olen vannoutunut Apple-fani, joutuu sitä silloin tällöin kumartamaan myös PC maailman puolelle. Näin pääsi käymään tämän kuvausprojektin kanssa, kun asiakkaana oli Applen verivihollinen Microsoft.
Kun Naantalin kaupunki otti käyttöönsä Microsoftin uudet opetusteknologiat, tilattiin minulta haastatellun Juha Riekkisen kuvia referenssiesittelyn yhteyteen. Eipä muuta kuin auton nokka kohti Naantalin Lukiota.
Tässä yksi setin kuvista.

no comments | tags: apple, editorial, haastattelu, juha riekkinen, lehtikuvaus, microsoft, naantali, referenssikuvaus
Tou
24
2010
Innsbruckin olympialaisissa vuonna 1976 viestihiihdon kultaa voittanutta Arto Koivistoa haastateltiin nykyisessä kotikaupungissaan Kaskisissa.
Haastattelussa Arto kertoo omat näkemyksensä kotimaan matkailusta.
Lue koko juttu Matkailu Kotimaassa -lehdestä osoitteessa kotimaassa.fi

no comments | tags: 1976, arto koivisto, hiihtäjälegenda, innsbruck, olympiakulta, olympialaiset, viestihiihto
Tou
24
2010
Hotelli Kanttarellis on uusi, perinteisestä hotellista poikkeava perhe- ja työmatkailijan tukikohta Vaasan keskustassa.
Kanttarelliksen idea on yksilöllinen sisustussuunnittelu sekä edulliset palvelut ja tuotteet kaikkien ulottuville.
Lue koko juttu Matkailu Kotimaassa -lehdestä osoitteessa kotimaassa.fi
Tässä kuvia upeista huoneista.



no comments | tags: hotelli, kanttarellis, uusi, vaasa
Tou
7
2010

Enää ei tarvitse käyttää ulkopuolista blogi-työkalua blogger-sivustolta, vaan nyt sain asennettua tämän upean WordPress-sovellukseen pohjautuvan blogi-työkalun.
Blogin ulkoasu on vielä ihan alkuvaiheessa ja tarkoitus olisi kehittää sitä enemmän oman ilmeen mukaiseksi.
Vanha blogi löytyy edelleen osoitteesta adphotofi.blospot.com
no comments | tags: blog, blogger, blogi, blogspot, työkalu, uusi koti, uusi osoite, uusi tekniikka, wordpress